Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Sijoitusasuntojen hankkiminen edellyttää asiaan paneutumista ja aktiivista salkunhoitoa.

Asuntosäästäjäksi oman kodin oston tai sijoitusasunnon kautta

Asuntosäästäminen on edelleen monen nuoren mielessä, mutta ensiasunnon ostajien ikä on noussut Suomessa. OP Ryhmän vähittäispankkitoiminnan varallisuudenhoitoasiakkaiden johtaja Kai Kalajaisen mukaan ensimmäinen oma asunto hankitaan nykyisin keskimäärin 29-vuotiaana.

– Tämä on vuoden vanhempana kuin vielä vuosikymmen sitten. Tilastoista voidaan myös nähdä, että yhä useampi nuori ei hanki omaa asuntoa. Tilastokeskuksen mukaan alle 34-vuotiaista vain puolet asuu omistusasunnossa, toteaa OP:n Kai Kalajainen haastattelussa.

Kalajaisen mukaan yksi syy lykätä asunnon ostamista saattaa olla asuntojen hinnannousu. Erityisesti pääkaupunkiseudulla ja kasvukeskuksissa asuntojen hinnat ovat olleet viime vuosien aikana jopa parin prosentin vuotuisessa kasvussa.

– Jos puhutaan sijoitusasunnoista oman asunnon lisäksi, niin nekin ovat suosittu kohde Suomessa. Tässäkin sijoittamisen tuottotavoite ja riskitaso toimivat hyvänä ohjenuorana sille, minkälaisiin kohteisiin kannattaa sijoittaa.

Kalajainen muistuttaa, että sijoitusasuntojen hankkiminen edellyttää asiaan paneutumista ja aktiivista salkunhoitoa. Siksi moni helppoutta arvostava asuntosijoittaja on valinnut kohteekseen asuntoihin sijoittavan rahaston.

– Mitä pidempi sijoitusaika on, sitä enemmän varoja voi allokoida tuotto-odotukseltaan parempiin sijoituskohteisiin. Tämä puolestaan tekee sijoituksille sen, että myös riski kurssien vaihteluille kasvaa. Tätä riskiä voi ja kannattaa pienentää hajauttamalla sijoituksia useampaan eri kohteeseen.

– Erityisen tärkeää hajauttaminen on, jos tekee sijoituksia suoraan osakkeilla. Rahastoissa voi puolestaan ostaa yhden rahaston, jonka sijoituskohde on esimerkiksi laajasti maailman osakkeet, tällainen voisi olla esimerkiksi OP-Maailma rahasto.

Lisää aiheesta "Markkinat"