Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Toisen neljänneksen raportissaan Nokia kertoi yhtiöllä olevan 45 5G-verkkosopimusta.

Amerikkalaisarvio: Useat seikat viittaavat siihen, että Nokia voi kohta ottaa tulta

Verkkolaitevalmistajan toisen neljänneksen tuloksestaan saama kurssinoste on lässähtänyt loppukesän mittaan, mutta osake voi saada piakkoinkin uutta nousupuhtia, amerikkalaisella sijoittajasivuilla arvioidaan.

Sijoittajasivusto InvestorPlacen kirjoittaja Tom Taulli muistuttaa, että Nokian kurssi on jo pitkään ollut pettymys sijoittajille. Heinäkuussa julkistettu toisen neljänneksen tulos antoi sille kuitenkin nostetta, mutta sekin osoittautui lyhytaikaiseksi.

Helsingin pörssissä Nokian kurssi nousi tulosjulkistuksen siivittämänä aina 5,12 euroon, mutta sieltä on luisuttu viime viikkojen kuluessa taas nykyiselle, noin 4,61 euron tasolle.

Taullin mukaan toisen neljänneksen odotuksia paremmat luvut kuitenkin antavat aihetta uuteen optimismiin ja siihen, että Nokia olisi vihdoin saamassa pakettinsa kasaan yritysostojen ja saneerausten jälkeen.

- Positiivista oli myös se, että Nokia toisti koko vuoden tulosohjauksensa eli osakekohtaisen tuloksen ennakoidaan osuvan 0,25-0,29 euroon tänä vuonna, ja paranevan siitä ensi vuonna. Siten yhtiö odottaa parantavansa tahtiaan, Taulli toteaa.

- Itse uskon, että tässä olisi sijoittajalle hyvä mahdollisuus.

5G:stä tuulta purjeisiin

Taulli perustaa näkemyksensä alkamassa olevaan teknologian megatrendiin eli 5G:hen. Yhdysvalloissa suuret operaattorit, kuten AT&T, Verizon ja T-Mobile ovat käynnistämässä verkkopäivityshankkeitaan, mikä tarkoittaa, että luvassa on isoja laitetilauksia.

- Saadakseen kunnon käsityksen siitä, kuinka strategisen tärkeä muutos 5G on, katsotaanpa Applea. Yhtiö sopi yllättäen massiivisen oikeusjuttunsa Qualcommin kanssa suurelta osin siksi, että Apple tarvitsee sen 5G-järjestelmiä. Ja tosiasia on, että jos Apple haluaa pysytellä kännykkämarkkinoiden ykkösenä, sillä ei ole muta mahdollisuutta kuin pyrkiä hyödyntämään seuraavan sukupolven verkkoteknologiaa täysimääräisesti, Taulli huomauttaa.

Ja tämä kaikki lupaa hyvää Nokialle, joka on Alcatel-ostonsa kautta maailman suurimpia 5G-laitteiden toimittajia.

Mutta ajoitus…

5G:stä on kuitenkin puhuttu jo pitkään, mutta tämä ei ole toistaiseksi näkynyt Nokian kurssista. Taullin mukaan tämä johtuu siitä, että verkkolaitepuolella myyntisyklit ovat tyypillisesti pitkiä ja operaattorit ottavat aikansa päättäessään huomattavan suurista investoinneista.

Lisäksi 5G-projektit ovat useiden vuosien mittaisia hankkeita. Niihin liittyy myös riskejä: pienetkin virheet toteutuksessa saattavat aiheuttaa suuria ongelmia.

Kuitenkin Nokian kannalta hyvä uutinen on, että ensi vuonna 5G-verkkoja ollaan ottamassa jo käyttöön ja tämä todennäköisesti antaa uutta vauhtia yhtiön kasvuun.

Toisen neljänneksen raportissaan Nokia kertoi yhtiöllä olevan 45 5G-verkkosopimusta. Mukana on isoja asiakkaita, kuten China Mobile ja Sprint. Määrä on selvästi ruotsalaiskilpailija Ericssonia korkeampi.

Toisaalta Nokia voi Taullin mukaan hyötyä myös Huawein harmeista, onhan verkkomarkkinoiden ykkönen joutunut kiistakapulaksi Yhdysvaltain ja Kiinan välisessä kauppasodassa.

- Kauppasota todennäköisesti kiihdyttää Nokian kasvua ja lisäksi se tuottanee yhtiölle etua neuvotellessaan uusista verkkosopimuksista.

Tästäkö lähtee?

Taulli myöntää, ettei Nokia-optimismi ole mitenkään helppoa. Yhtiön meno on ollut melkoista vuoristorataa ja pettymyksiä. Toisaalta Nokia on tehnyt merkittäviä muutoksia liiketoimintaansa viime vuosien aikana. Ensi vuonnakin yhtiö odottaa leikkaavansa kustannuksiaan noin 700 miljoonalla eurolla.

Silti Taulli odottaa käännettä parempaan, kun 5G-teknologia saavuttaa kriittisen massan pisteen.

- Jos ei muuta, niin pelkästään alan pöhinän ja innostuksen 5G:tä kohtaan pitäisi lietsoa uutta mielenkiintoa yhtiötä kohtaan. Toisin sanoen olemassa on hyvät mahdollisuudet siihen, että Nokian osake pääsisi vihdoin irti aallonpohjastaan – jopa melko piakkoin, Taulli arvioi.

Lisää aiheesta "Markkinat"