Lehti suomalaiselle sijoittajalle
Mogalen tuotantolaitos

Afarak sopeuttaa Etelä-Afrikassa sijaitsevan Mogalen sulattonsa toimintaa sulkemalla osan sen toiminnoista. Kuva: Afarak

Afarak leikkaa tuotantoaan Etelä-Afrikassa

Erikoismetalliseosten valmistajan ongelmat ovat pahentuneet edelleen alkukesällä.

Afarak Group päivitti tänään operatiivista tilannettaan ja näkemystään rautametallien tuotannosta. Yhtiö antoi toukokuussa tulosvaroituksen hieman ennen ensimmäisen neljänneksen raporttiaan, joka oli painunut tappiolle.

Alkuvuoden katsauksessaan Afarak viittasi rautametalliseosliiketoiminnan haastaviin olosuhteisiin ja sen negatiiviseen vaikutukseen konsernitulokseen. Käyttökate oli tammi-maaliskuussa ‑4,8 miljoonaa euroa ja pääsyy siihen oli rautametalliseosliiketoiminnan tappiot.

Nyt yhtiön käytännön toiminnasta Etelä-Afrikassa on tullut entistä hankalampaa.

-Liiketoimintaympäristö on sähkön jakelun epäsäännöllisyyden ja korkeiden hintojen takia ollut erittäin hankala Mogalen sulaton toiminnan hyvään, luetettavaan tulokseen pääsemisen kannalta. Makrotason liiketaloudelliset tekijät, etenkin ferrokromin laskevat hinnat, joihin vaikuttavat Yhdysvaltain ja Kiinan välisessä kaupassa vallitsevat epävarmuudet, ovat pahentaneet paikka- ja maakohtaisia haasteita, Afarak kuvailee tiedotteessaan.

Jatkuvien ongelmien takia yhtiö poistaa tilapäisesti käytöstä Mogalen kaksi upotettua kaarisulattoa. Afarakin mukaan ennakoitavissa olevassa tulevaisuudessa Mogalen sulatolla käytetään ainoastaan 40 MVA:n plasmasulattoa Etelä-Afrikan plasmaferrokromin (plasma charge chrome) tuotantoon (tuotanto noin 4 000 tonnia/kuukausi) sekä konvertteria keskihiiliseen ferrokromiin (MC FeCr) (tuotanto noin 1 400 tonnia/kuukausi).

-Mogalen toimintojemme jo jonkin aikaa jatkuneen vastatuulen lieventäminen on osoittautunut haastavaksi. Pääasiassa Yhdysvaltain ja Kiinan väliseen kauppasotaan liittyvien epävarmuuksien ja Etelä-Afrikan energiakustannusten jyrkästä kohoamisesta johtuva tuotteidemme maailmanmarkkinahintojen lasku on pakottanut meidät harkitsemaan strategiaamme uudelleen ja vähentämään tuotantomääriämme, toimitusjohtaja Guy Konsbruck perustelee.

Hänen mukaansa yhtiö yritti välttää kapasiteetin tilapäisen alasajon viimeiseen saakka, mutta ”muuta vaihtoehtoa ei ollut ottaen huomioon Mogalen viimeaikaiset tappiot sekä se, että valtio ei ole millään tavalla osoittanut tukevansa alaa”.

-Olemme aloittaneet neuvottelut ammattiliiton kanssa optimaalisen tuloksen löytämiseksi kohteen turvaamiseksi ja mahdollisimman monien työpaikkojen pelastamiseksi. Korostamme myös, että kaikkia olemassa olevia myyntisopimuksia kunnioitetaan, Konsbruck toteaa.

Metalliyhtiö on ollut viime vuosina otsikoissa lähinnä omistajiensa riitojen vuoksi, joista osaa ratkotaan oikeusteitse. Uutinen kapasiteetin leikkauksesta oli painanut kurssin Helsingin pörssissä 1,9 prosentin laskuun ja hinta liikkui klo 13 tietämillä 0,863 eurossa. Samaan aikaan pörssin keskimääräistä kehitystä kuvaava pääindeksi OMXH oli 0,8 prosenttia miinuksella.

Lisää aiheesta "Markkinat"