Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Jos säästäminen ja sijoittaminen kiinnostaa, ihan ensimmäiseksi nuoren on hyvä miettiä, mikä on oman säästämisen tavoite ja tavoiteaika, OP Ryhmän vähittäispankkitoiminnan varallisuudenhoitoasiakkaiden johtaja Kai Kalajainen sanoo.

ASP-tilin rinnalle muitakin säästökohteita

Säästämisen ja sijoittaminen kiinnostaa yhä useampaa nuorta. Oman kodin omistamisen ohella myös suora osakesijoittaminen on saanut uutta kipinää viimeisen parin vuoden aikana.

Miten nuoren kannattaisi aloittaa säästäminen ja sijoittaminen, jos sitä ei ole vielä aloitettu? Ihan ensimmäiseksi nuoren on hyvä miettiä, mikä on oman säästämisen tavoite ja tavoiteaika, OP Ryhmän vähittäispankkitoiminnan varallisuudenhoitoasiakkaiden johtaja Kai Kalajainen sanoo.

– Tätä kautta pystyy helpommin määrittämään sen, millä keinoin tavoite on mahdollista saavuttaa ja miten hyvin keinot soveltuvat omaan riskinsietämisen profiiliin.

Kalajaisen mukaan helpoin tapa aloittaa säästäminen ja sijoittaminen on aloittaa säästää säännöllisesti esimerkiksi kuukausittain johonkin omaan tavoitteeseen hyvin sopivaan rahastoon.

– Jos säästöjen kerryttäminen tuntuu hankalalta, niin kannattaa kokeilla mikrosäästämistä, jossa säästöjä kertyy korttimaksamisen yhteydessä. Siinä maksun yhteydessä säästöön kertyvän summan voi asettaa itse ja valita säästökohteeksi vaikkapa indeksirahaston.

Mikäli sijoittaminen kiinnostaa toden teolla ja siihen on halukas käyttämään aikaa, säästöjä voi sijoittaa myös suoraan osakkeisiin, hän lisää.

Osakesijoittaminen onkin Kalajaisen mukaan ollut todella kovassa kasvussa OP:ssa. Alle 18-vuotiaille avattujen arvo-osuustilien kasvu yli seitsenkertaistui vuonna 2020 vuodesta 2019. Tänä vuonna alle 18-vuotiaille arvo-osuustilejä on avattu jo 21,7 prosenttia enemmän kuin viime vuonna yhteensä eli kasvu on jatkunut kovana. Kasvu näkyy myös nuorten kaupankäynnin kasvuna.

Oma asunto on edelleen monen nuoren tavoite

Viimeisen viiden vuoden aikana ASP-säästäminen on lisääntynyt noin viiden prosentin vuosivauhtia. Tileillä on nyt kaikkien aikojen ennätysmäärä varallisuutta, 3,9 miljardia euroa.

Vaikka asuntolainojen korot ovat alhaalla, ASP-lainassa on monia toimivia kannustimia. Esimerkiksi valtion korkotuki suojelee ASP-lainanottajaa ensimmäiset kymmenen vuotta, jos korot tulevaisuudessa nousevat. ASP-lainan etuna on myös ilmainen valtiotakaus, joka asunnon kanssa riittää ilman muita lisävakuuksia asunnon lainan takaukseksi.

Ensiasunnon ostajien ikä on noussut Suomessa. Ensimmäinen oma asunto hankitaan OP:n mukaan nykyisin keskimäärin 29-vuotiaana. Tämä on vuoden vanhempana kuin vielä vuosikymmen sitten.

Toisaalta tilastoista voidaan myös nähdä, että yhä useampi nuori ei hanki omaa asuntoa. Tilastokeskuksen mukaan alle 34-vuotiaista vain puolet asuu omistusasunnossa.

Yksi syy lykätä asunnon ostamista saattaa olla asuntojen hinnannousu. Erityisesti pääkaupunkiseudulla ja kasvukeskuksissa asuntojen hinnat ovat olleet viime vuosien aikana jopa parin prosentin vuotuisessa kasvussa.

ASP-lainassa on yläraja, joka vaihtelee eri puolilla maata. Helsingissä raja on 215 000 euroa; Espoossa, Kauniaisissa ja Vantaalla 160 000 euroa; Tampereella ja Turussa 140 000 euroa sekä muualla Suomessa 120 000 euroa.

Koska pelkkä ASP-laina ei varsinkaan pääkaupunkiseudulla usein riitä asunnon ostoon, vaan lisälaina on tarpeen, ASP-säästämisen ohella olisikin kannattavaa hajauttaa varoja muihinkin sijoituskohteisiin samanaikaisesti – esimerkiksi suoriin osakkeisiin.

 

ASP-säästäminen

ASP on asuntosäästöpalkkiolakiin perustuva järjestelmä, jonka avulla valtio tukee nuoria ensimmäisen omistusasunnon hankinnassa. 

Voit avata ASP-tilin pankissa, jos olet 15–39-vuotias etkä ole aiemmin omistanut asuntoa. Kun olet säästänyt vähintään 10 prosenttia asunnon hankintahinnasta, pankki voi myöntää sinulle ASP-lainan.

ASP-tilille pitää tehdä talletuksia vähintään kahdeksana kalenterivuosineljänneksenä. Yhden kalenterivuosineljänneksen eli kolmen kuukauden aikana talletuksen tulee olla vähintään 150 euroa ja enintään 3 000 euroa. Talletuksia ei kuitenkaan ole pakko tehdä peräkkäisinä vuosineljänneksinä, vaan tarvittaessa säästämisestä voi pitää taukoa. Voit jatkaa säästämistä niin kauan kuin haluat.

Pankki maksaa ASP-tilille yhden prosentin vuotuista talletuskorkoa. Lisäksi saat 2–4 prosentin lisäkoron, kun olet saavuttanut säästötavoitteesi ja hankit asunnon. Lisäkorko maksetaan tallettamisen aloittamisvuodelta ja tämän jälkeen enintään viideltä seuraavalta kalenterivuodelta.

ASP-korkotukilainan etuja ovat:

- veroton korko ja lisäkorko säästöille- alhaisempi korko kuin muiden vastaavien pankin myöntämien ensiasuntolainojen korko- valtion korkotuki kymmenen vuoden ajaksi- maksuton valtiontakaus.

valtiokonttori.fi

 

Lue lisää aiheesta: Asuntolainojen-lainakatto-85-prosentissa

 

Etkö ole vielä Osakesäästäjien jäsen? Liity jäseneksi täältä, ja pääset lukemaan Viisaan Rahan digilehden heti.

 

Lisää aiheesta "Markkinat"