Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Autoihin sijoittaminen on Ylitalon mielestä oleellisesti vai­keampaa kuin muihin kohteisiin.

”Arvokelloissa tai viineissä pääsisi paljon helpommalla”

Vintage autojen lisäksi Jukka Ylitalo on sijoittanut arvopapereihin, kiinteistöihin ja muutamaan elokuvahankkeeseen, kuten tuoreimpaan Tuntemattomaan sotilaaseen.

Autoihin sijoittaminen on Ylitalon mielestä oleellisesti vai­keampaa kuin muihin kohteisiin.

– Se vaatii rakkauden lajiin, kavereita ja omaa osaamista.

Autosijoittajalla on hyvä olla kaveripiirissä autoharrastajia, sillä silloin ilot ja surut voi jakaa.

Ylitalo on kokenut autosijoittajana myös useita vastoinkäymisiä.

– Ikäviä yllätyksiä tulee museo­ikäisissä autoissa monesti vastaan, jos edeltävä omistaja ei ole huolehtinut autostaan.

– Ostin Ruotsista De Tomason Panteran. Koska hinta oli 40 prosenttia markkinahintaa alempi, oletin, että ongelmiakin on edessä. Niitä oli jopa pelkäämääni enemmän, mutta toisaalta nyt korjausten jälkeen tiedän tarkkaan auton kunnon.

Ylitalon mielestä sijoittajana pääsee paljon helpommalla arvopapereiden bittimaailmassa, jossa esimerkiksi säilytyskulut ovat marginaalisia.

– Autoja pitää säilyttää sopivissa olosuhteissa, ja korjattavaa tai paranneltavaa löytyy aina. Autoilla on myös ajettava, jos haluaa niiden pysyvän kunnossa.

Klassikkoautojen sijasta Ylitalo voisi halutessaan sijoittaa moniin muihinkin keräilykohteisiin, mutta ne eivät häntä kiinnosta.

– Arvokelloissa, timanteissa tai viineissä pääsisi paljon helpommalla kuin vintage-autoissa. Kellojen roplaaminen ei kuitenkaan anna minulle mitään, sen sijaan auton muotoja ja tekniikkaa voin tutkia ja ihailla tuntikaupalla.

Hän

Jukka Ylitalo

On tehnyt työuran pörssi- ja pankkiirimaailmassa pörssimeklarina ja FIM:n toimitusjohtajana.

Vetää nykyisin tanskalaisen varainhoitofirman Accunian Helsingin-toimistoa.

Kauppatieteiden maisteri, asuu perheineen Helsingissä.

Kertoo harrastavansa autojen ja kilpa-autoilun lisäksi muun muassa pokeri­turnauksia, veteraanien yleisurheilua, crossfitiä, lomailua Ranskassa ja perhe-elämää.

 

Lisää aiheesta "Markkinat"