Lehti suomalaiselle sijoittajalle
Mainos
Kumppaniartikkeli |

Soul Mate Company 

|
1.11.2021

Soul Maté on valtaamassa markkinoita energia- ja hyvinvointijuomien välistä

Soul Maté -juomien erottuva reseptiikka ja helposti avautuva brändi herättävät kuluttajien kiinnostuksen. Nyt yritys hakee joukko­rahoituksen kautta kasvua skaalaukseen ja kansainvälistymisen valmisteluun.

Soul Mate Company on suomalainen matejuomia valmistava yritys. Yhtiö lähti rakentamaan liiketoimintaansa vision kautta siitä, että energian tarve ei katoa, vaan pikemmin lisääntyy. 

”Kuluttajien ostokäyttäytymistä ohjaa terveys-megatrendi eli energiaa halutaan saada luonnollisella tavalla. Sitä kautta valitsimme matén tuotteemme kärkiainesosaksi. Soul Maté oli ensimmäinen suomalainen matéjuoma, kun tulimme markkinoille vuonna 2019,” kertoo yhtiön perustaja ja toimitusjohtaja, Anssi Lähteenoja

Superjuoma trendaa markkinoilla

Maté on eteläamerikkalainen kasvi, josta kofeiini, antioksidantit, vitamiinit ja mineraalit saadaan luonnollisesti kasvin lehtiä uuttamalla.

Sittemmin globaalille markkinalle on tullut muita toimijoita, mutta valtaa pitävää tähtibrändiä ei ole. Kasvuveturit markkinoilla ovat USA, Ranska ja Saksa.

”Kiinnostus maté-juomiin kasvaa maailmanlaajuisen terveystietoisuuden kautta”, toimitusjohtaja Anssi Lähteenoja sanoo.

”Kiinnostus maté-juomiin kasvaa maailmanlaajuisen terveystietoisuuden kautta. Maté trendaa nyt kansainvälisesti ja olemme ensimmäisten alan toimijoiden joukossa viemässä tuotteitamme laajasti eteenpäin,” Lähteenoja sanoo.

”Uuden brändin breikkaaminen markkinoille on haastavaa työtä. Bränditunnettuusmittaukset osoittavat, että olemme onnistuneet siinä hyvin.” 

Yksilöllisiä makuja

Mikä sitten erottaa Soul Matén energiajuomista? Lähteenoja vastaa, että energiajuomista haetaan energiaa ja piristymistä ja hyvinvointijuomista haetaan hyvinvointikulmaa eli muun muassa vitamiineja. Soul Matéssa sen sijaan nähdään, että energian saanti ja virkistyminen voidaan yhdistää mate-juomassa.

Yritykselle on keskeistä panostaa laatuun. Siksi tuotekehitykseen käytetään paljon aikaa ja resursseja. Soul Matén reseptit luodaan Lähteenojan mukaan niin, että saadaan aikaa kestäviä sekä riittävän erilaisia ja omaperäisiä, omilla jaloillaan seisovia ”yksilöitä” eli makuja. 

”Jokaisessa maussa on oma makumaailmansa, joka tarjoaa tuotteen ympärille rakentuvan ainutlaatuisen kokemuksen,” hän kuvailee.

Tällä hetkellä makuja on kolme: lime-minttu, inkivääri-sitruuna sekä passionhedelmä-guava. 

”Tuotevalikoimamme tulee kasvamaan mielenkiintoisilla tavoilla,” Lähteenoja lupaa.

Joukkorahoituksella buustia kansainvälistymiseen

Kansainvälistyminen on ollut yrityksen tavoite tuotemerkin luomisesta lähtien. Liiketoiminta rakennettiin helposti skaalautuvaksi ja brändi on alusta asti rekisteröity kansainvälisesti. 

Soul Mate Company Oy tavoittelee osakeannilla yhteensä 1,5 miljoonan euron pääomaa rahoittaakseen korkean kasvun tavoitteita merkittävillä markkinointi-investoinneilla. Yrityksen arvo ennen joukkorahoitusta on 4,9 miljoonaa euroa.

”Joukkorahoituksella haemme kasvua siihen, mitä tähän mennessä olemme tehneet,” kertoo Lähteenoja.

Tule mukaan suomalaisen Soul Matén omistajaksi: www.soulmate.company/osakeanti

Soul Maté - luonnollisesti energisoiva ja virkistävä hiilihapollinen juoma

- Maku aidoista hedelmistä
- Maté-uutetta ja luonnollista kofeiinia
- Sinkkiä, C-vitamiinia ja magnesiumia
- Ei keinotekoisia makeutusaineita

Mainos