Lehti suomalaiselle sijoittajalle
Danske Bank |
25.11.2020

Virus vastaan rokote

Yhdysvaltojen ja Euroopan COVID-19 –tilanne on huolestuttava, mutta rokotekehitys edistyy odotuksia nopeammin. Virus leviää ja rajoitukset heikentävät lähiaikojen talouskasvua, mutta 2021 näkymät ovat parantuneet.

Viime viikolla markkinoiden huomio kohdistui positiivisiin rokoteuutisiin. Heti alkuviikosta Moderna julkisti tuloksia, joiden mukaan heidän rokotteensa tehokkuus olisi ollut testeissä lähes 95 % ja Modernan rokotetta voisi säilyttää pitkiä aikoja normaaleissa pakastin lämpötiloissa. Lisäksi Pfizer/BioNTech julkisti lisätietoja omasta rokotteestaan. Pfizer/BioNTechin rokotteen tehokkuus testeissä oli ollut 95 %, rokotteen sivuvaikutukset olivat olleet kaikkiaan pieniä ja tehokkuus oli ollut samalla tasolla erityyppisillä testihenkilöillä. Pfizer/BioNTechin testeissä tehokkaaksi osoittautunut rokote vaatii kuitenkin erittäin kylmät säilytysolosuhteet. Isossa kuvassa sillä ei ole kuitenkaan suurta merkitystä, minkä valmistajan rokote on testien paras, kunhan rokote on tehokas ja turvallinen. AstraZenecan/Oxfordin rokotteesta, joka on rakenteeltaan erilainen, saatiin alustavia tietoja 23.11. maanantaiaamuna. Tiedotteen mukaan rokotteen antama suoja olisi noin 70 %. Lähiaikoina rokotekehitys pysyy otsikoissa, kun rokotevalmistajat pyrkivät saamaan tuotteilleen viranomaishyväksynnät ja jakeluluvat.

Rokotekehitys on lupaavaa, mutta lähiajat ovat haastavia, kun virus leviää. Uusien koronavirustartuntojen määrät ja sairaalaan joutumiset ovat nousseet Yhdysvalloissa, jossa viime aikoina monet osavaltiot ovat ilmoittaneet uusista rajoituksista. Euroopassa uusien tartuntojen määrät on saatu melko hyvin kuriin maissa kuten Ranska, Belgia, Hollanti, joissa aloitettiin tiukat rajoitustoimet 3-4 viikkoa sitten. Myös Saksassa ja Italiassa on nähtävillä merkkejä leviämisen hidastumisesta. Lähikuukaudet ovat vielä tanssia ja tasapainoilua rajoitusten ja viruksen leviämisen kanssa. Liian isot rajoitukset ovat liian kalliita, ja ilman rajoituksia virus leviäisi ja aiheuttaisi paljon kuolemia. Vaikka rokotekehityksestä on saatu viime aikoina paljon positiivisia uutisia, rokote ja sen ominaisuudet eivät vielä suojaa käytännössä ketään lähiviikkojen aikana. Seuraava askel olisi rokotteen tai rokotteiden viranomaishyväksynnät Yhdysvalloissa ja Euroopassa, minkä jälkeen rokotukset voisivat alkaa.

Osakemarkkinat pyrkivät kuitenkin katsomaan tulevaisuuteen. Kun rokotteen jakelu on entistä lähempänä, sijoittajien helpompi katsoa lähiaikojen heikompien talouslukujen yli. Lähiaikoina epävarmuus on koholla, mutta ensi vuoden näkymät ovat vastaavasti parantuneet rokotekehityksen ansiosta. Nopeampi ja laaja-alaisempi talouskasvu tukisi arvo-osakkeita, ja vähän aikaa sitten nostimmekin teollisuussektorin neutraalista ylipainoon. Toimiva Covid19-rokote tukisi syklistä teollisuutta, mutta vakaan kasvun ja stay-at-home –tyyppiset osakkeet voisivat suhteessa kärsiä. Maantieteellisesti olemme pienentäneet Euroopan alipainoa ja Yhdysvaltain ylipainoa, koska olemme aiempaa optimistisempia. Siirtyminen kohti arvo-osakkeita tarkoittaisi käytännössä siirtymistä kohti Eurooppaa, jossa on enemmän arvo-osakkeita. Epävarmuus on kuitenkin korkealla, joten olemme viime aikoina vain vähentäneet Yhdysvaltojen ylipainoa ja Euroopan alipainoa. Yhdysvallat ylipainossa siis edelleen.

Tällä viikolla ostopäällikköindeksit pääosissa

Talouslukujen kalenterissa tämä viikko on selvästi vilkkaampi kuin viime viikko. Heti maanantaina julkistetaan sekä palveluiden että teollisuuden alustavat marraskuun ostopäällikköindeksit Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Erikoishuomio teollisuuden luvuissa, joihin heikentynyt virustilanne vaikuttaa palveluita vähemmän. Euroopan palveluiden näkymien odotetaan laskeneen joka tapauksessa, kun viruksen leviäminen ja uudet rajoitukset ovat heikentäneet kuluttajien toimeliaisuutta. Tiistaina pääosissa ovat Saksan Q3 bkt-luvut ja Ifo-indeksi. Keskiviikkona raportoidaan Yhdysvaltojen bkt-luvut, kestokulutushyödyketilaukset ja kuluttajaluottamus, ja lisäksi julkistetaan Fedin edellisen kokouksen pöytäkirjat. Muuten markkinoiden päähuomio on brexit-neuvotteluissa, viruksen leviämisessä ja rokoteuutisissa. 

Virus yhä leviää ja rajoitukset ovat tiukentuneet Euroopassa ja Yhdysvalloissa, mutta markkinat voivat nyt ajatella näkevänsä horisontissa kriisin lopun, mikä näyttäisi tulevan odotettua nopeammin. Tuleva talvi on vaikea, mutta kevään 2021 edetessä rokote voisi auttaa, ja kesä 2021 voisi olla jo enemmän ”normaali”. Pitkäaikaisina sijoittajina olemme varovaisen optimistisia ja näemme osakkeissa edelleen houkuttelevampia mahdollisuuksia kuin joukkolainoissa. On kuitenkin pidettävä mielessä, että näköpiirissä on yhä lukuisia riskitekijöitä. Sen vuoksi ylipainotamme osakkeita vain maltillisesti eli niiden osuus suosituksessamme on hiukan pitkän aikavälin tavoitetta suurempi.

Danske Bank: Suomen Osakesäästäjien edut

Danske Bank: Jokaiselle löytyy sopiva tapa sijoittaa

Lisää aiheesta "Danske Bank"