Lehti suomalaiselle sijoittajalle
Danske Bank |
15.1.2024

Blogi: osinkokevättä rinnassa, mutta miltä näyttää markkinoilla ja taloudessa vuonna 2024?

Tulevassa 31.1. Suomen Osakesäästäjien ja Danske Bankin yhteisessä webinaarissa pureudumme kotimaisten yhtiöiden näkymiin ja tulevaan osinkokevääseen. Lähetyksessä myös navigoimme globaalin markkinan ja talouden aallokoissa. Lämmittelynä tulevaan tilaisuuteen ja alussa olevaan sijoitusvuoteen 2024, otamme tässä tilaisuutta emännöivältä Danske Bankin senioristrategilta Kaisa Kivipellolta kolme ajatusta käsittelyyn tulevalle sijoitusvuodelle.

1. Hyvät mahdollisuudet harvinaiseen talouden pehmeään laskuun

Talouden pehmeän laskun saavuttaminen on vaikeaa. Siitä huolimatta maailman keskuspankit tavoittelevat juuri tätä. Toistaiseksi tavoitteessa on myös pysytty, eli koronnostoista huolimatta taloudet eivät ole päätyneet syvään taantumaan eli niin sanottuun kovaan laskuun, vaikkakin joillakin talouksilla on ollut toisia enemmän vaikeuksia. 

Vaikka globaali teollisuus on ollut taantuman partaalla, palvelusektorilla kysyntä on ollut vahvaa. Sekä USA:n että Euroopan työmarkkinat ovat olleet yllättävän vahvat, ja korkojen nousulla on toistaiseksi ollut vain rajallinen vaikutus talouteen. Tämä johtuu siitä, että monet asunnonomistajat ja yritykset lukittuivat alhaisiin korkoihin kiinteäkorkoisilla lainoilla ennen kuin korot alkoivat nousta, ja kuluttajat ovat voineet käyttää koronasäästöjä kulutuksen tueksi. 

Koronnostojen vaikutus on suurempi vuoden 2024 aikana, kun useammat yritykset joutuvat uudelleenrahoittamaan lainansa, mutta silti korkeampien korkojen vaikutus tulee nyt läpi yrityksille hitaammin kuin aiempina voimakkaiden koronnostojen aikakausina. Pidämme siis hyvin mahdollisena sitä, että saamme todistaa harvinaista talouden pehmeää laskua – jonka avulla kotitaloudet alkavat nyt saada takaisin ostovoimaansa.

2. Markkinoilla nähtäneen suurempia heilahteluja

Epävarmuus siitä, milloin ja kuinka paljon keskuspankit laskevat korkoja ja tuleeko taloudessa pehmeä vai kova lasku, on hedelmällistä maaperää suurelle, lyhytaikaiselle kurssivaihtelulle vuonna 2024. 
Viime vuonna usein hyvät uutiset esimerkiksi talouden kasvuun tai työmarkkinoiden tilanteeseen liittyen kääntyivätkin huonoiksi uutisiksi pörssin näkökulmasta, koska niiden ajateltiin johtavan aiempaakin kireämpään rahapolitiikkaan. Tänä vuonna palaamme sijoitusympäristöön, jossa hyvät uutiset ovat hyviä uutisia - mutta myös ympäristöön, jossa markkinat voivat nousta jyrkästi vahvan talousluvun myötä ja myöhemmin laskea vastaavasti jyrkästi heikon talouslukujulkistuksen vanavedessä. Lyhyiden johdannaisten lisääntyvä käyttö tapahtumien ja talouslukujen spekulointiin vahvistaa taipumusta suuriin päivittäisiin ja päivänsisäisiin vaihteluihin.

3. Suomalaisilla osakkeilla varaa elpyä karmean vuoden 2023 jälkeen

Suomalaiset osakkeet olivat yksi surkeimpia omaisuusluokkia viime vuonna. Maailmalla kurssit nousivat etenkin IT- ja viestintäpalvelusektoreiden, sekä kuluttajaliitännäisten yhtiöiden vahvan nousun myötä – kaikki sektoreita, joiden edustajia Helsingin pörssissä on vain vähän. Jälkiviisaana voisi todeta, että olisi kannattanut hajauttaa, jos siis salkussa oli pelkkiä suomalaisia osakkeita. 
Helsingin pörssissä taas suurta osaa indeksiä edustavat teollisuus- ja metsäyhtiöt kärsivät Euroopan ja Kiinan aneemisesta kasvusta ja heikosta varastosyklistä. 

Tältä vuodelta odotetaan maltillista elpymistä Euroopan taloudessa ja teollisuudessakin, ja sen myötä tukea sykliselle osalle pörssiä. Olemme näkemyksessämme suosineet jo yhdysvaltalaisia pienyhtiöitä, joiden arvostustasot ovat jääneet suuremmista yhtiöistä merkittävästi jälkeen, ja tilanne näyttää yhtä houkuttelevalta myös Helsingin pörssissä. Lisäksi alhaiset arvostustasot luovat otolliset olosuhteet yritysostoille. 

Kuitenkin, vaikka Suomen osakemarkkina nousisikin tänä vuonna siitä suosta missä se on madellut muutaman vuoden, ei ole tässäkään vaiheessa syytä unohtaa hyvän hajautuksen tärkeyttä. Suomalaisilla sijoittajilla on tyypillisesti merkittävä kotimarkkinaylipaino salkussaan, johtaen aika ajoin merkittävään alituottoon globaaliin osakemarkkinaan verrattua, kuten nyt on nähty. 

Tervetuloa kuulemaan lisää maailmantalouden ja markkinoiden teemoista sekä osinkokevään näkymistä kotimaisten pörssiyritysten osalta Osakesäästäjien ja Danske Bankin webinaarissa ke 31.1.2024 klo 17.30 alkaen. Tilaisuudessa Kaisan vieraina teemoja avaavat Danske Bankin pääanalyytikko Minna Kuusisto, Danske Bankin suomalaisten osakkeiden salkunhoitaja Ville Kivipelto ja Suomen Osakesäästäjien toimitusjohtaja Victor Snellman.  

Tilaisuutta pääset seuraamaan tämän linkin kautta: Osinkokevät orastaa – onko kotimaisessa pörssissä ja maailmantaloudessa valoa näkyvissä? - Danske Bank. Saman linkin alta löytyy myös tilaisuuden jälkitallenne. 

Hyödynnä etusi Danske Bankissa! Sijoita kaikilla markkinoilla samaan hintaan. Kaupankäyntipalkkio enintään 0,12 %/ min. 5€. Tutustu kaikkiin etuihisi danskebank.fi/osakesäästäjät
 

Lisää aiheesta "Danske Bank"